Vilja Italiassa

Kävin maaliskuussa 2005 Milanossa pre-visitillä katsastamassa paikkoja ennen varsinaista matkaani.

Italialaiseen tapaan kaikki oli vähän sinnepäin: organisaation uudet toimitilat, joissa piti olla myös EVS-nuorten majoitus, eivät ole tietenkään valmiit, vaikka piti. Näin ollen sen sijaan, että minulla ei olisi ollenkaan työmatkaa - kun työpaikka ja majoitus olisivat olleet samassa rakennuksessa - työmatkani on n. 50 minuuttia julkisilla kulkuneuvoilla (metro ja ratikka).
Tietenkään tilanne ei ole mitenkään ideaali kyynärsauvoilla liikkujalle, mutta no. Shit happens, ja Italiassa se on enemmän sääntö kuin poikkeus.
Metroasemalla ei myöskään ole hissiä, enkä aikonut kokeilla ruostuneeseen kaiteeseen kiinnitettyä porraskiipijääkään. Kun liukuportaat olivat melko lyhyet, käytän niitä. Ei se tässä konkurssissa enää tunnu.

Pääsin katsastamaan tämänhetkisen EVS-nuorten kämpän ja se oli ihan ok, ei tietenkään mitään Suomen tasoa, mutta olin jo etukäteen päättänyt, että niin kauan kun siellä ei juokse torakoita ja liskoja, olen tyytyväinen. Joten olen tyytyväinen.
Tulen asumaan siellä kahden muun EVS-nuoren kanssa. Meillä on yhteinen makkari, keittokomero ja olohuoneen tapainen, eiköhän siinä toimeen tule. Ja on jopa oma pesukonekin, onneksi. Olin jo kuvitellut mielessäni pyykkien raahaamista pesulaan...

Yksi miinus on myös henkilökohtaisen avustajan puute. Olimme sopineet, että vastaanottava organisaatio hommaa avustajan, joka voi auttaa kaupassa käynnissä ja siivoamisessa tai työmatkojen kulkemisessa. Kun asiasta keskusteltiin paikan päällä, oli organisaation mielipide se, ettei mitään avustajaa edes tarvita, koska muut EVS-nuoret voivat auttaa.
No joo, esitin eriävän mielipiteeni useaan kertaan lähes tuloksetta. Heille oli käsittämätöntä, että kukaan haluaisi ylipäätään koskaan tehdä mitään yksin, ilman ystävää. Ero ystävän ja avustajan välillä oli heille täysin olematon.
Kuitenkin pre-visitin viimeisenä päivänä pääsimme jonkinlaiseen sopimukseen: saan käyttää taksia toisena kahdesta vapaapäivästäni, jotta voin hoitaa joitakin asioita itse ja toisena päivänä saan käyttööni avustajan muutamaksi tunniksi esim. kauppareissua varten. Parempi kuin ei mitään, jos se vain toteutuu. Se jää nähtäväksi.

Itse kaupunkia ei pre-visitin aikana päässyt näkemään; työpaikka ja asunto kun olivat laitakaupungilla. Hyvällä ilmalla vuoret kyllä siinsivät kauniisti muuten ruman kaupungin ympärillä. Yhtenä päivänä kävimme vilkaisemassa tuomiokirkon ulkosivua, mutta ei oikein muuta. Ja vastaanottavan organisaation vastuuhenkilö ei ollut ehkä oppaista parhain: eksyimme joka ikisellä reissulla tai menimme ohi pysäkistä tms. Kerran hän tankkasi myös väärää polttoainetta (diesel-autoon bensaa), niin että auto alkoi pysähdellä vähän väliä. Oli kuulemma erehtynyt, koska aseman polttoainesäiliö oli erivärinen kuin yleensä...

Summa summarum, oli ihan ok reissu ja olen tyytyväinen, että pääsin näkemään olosuhteet etukäteen, muuten shokki olisi voinut olla melkoinen.

Lähden reissuun avoimin mielin, parasta toivoen, pahinta peläten. Se, että tunnen jo hieman ihmisiä, joiden kanssa tulen työskentelemään, auttaa kuitenkin aika paljon; ihmiset vaikuttivat ystävällisiltä eikä työkään taida olla kovin rankkaa.

Palataan asiaan, Vilja