Paula Islannissa

Kolmen viikon mittainen vapaaehtoisjaksoni Islannissa Reykjavíkissa oli kaiken kaikkiaan mukava ja viihtyisä.

Työskentelin kahdessa eri paikassa,aamupäivisin paikallisessa nuorisokeskuksessa, jossa mm. käänsin erään paikallisten nuorten tekemän dokumenttivideon tekstitystä englannista suomeksi. Iltapäivisin auttelin kehitysvammaisten lasten iltapäiväkerhossa.

Iltapäiväkerhossa työskentely oli aika mielenkiintoista, koska lapset eivät ymmärtäneet muita kieliä kuin islantia, jota minä en osaa. Huolehdin enimmäkseen eräästä autistisesta pojasta, joka ei puhunut ollenkaan, joten siinä mielessä kieliongelmaa ei ollut.
Lapset olivat mukavia ja tunsin oloni kotoisaksi heidän kanssaan,vaikka en kieltä puhunutkaan. Yksi jakson parhaimmista hetkistä oli kunsain iltapäiväkerhon lapsilta ja henkilökunnalta itse tehdyn kortin, jossa oli lasten kuvia ja jossa he kiittivät minua hyvin tehdystä työstä.
Valitettavasti iltapäiväkerhon henkilökuntaei puhunut paljonkaan englantia, jos he eivät puhuneet suoraan minulle. Kaikki heistä kylläkin osasivat englantia erittäin sujuvasti, joten kyse oli ainoastaan viitseliäisyydestä. Tämän takia tunsin oloniaika usein ulkopuoliseksi iltapäiväkerhon henkilökunnan seurassa.

Osaan nuorisokeskuksen henkilökunnasta tutustuin jo ennen varsinaisen vapaaehtoisjaksoni alkamista, koska osallistuin heidän kanssaan nuorisovaihtoon, joka järjestettiin Islannissa viikkoa ennen kuin aloitin vapaaehtoispalveluni. Tämä oli hienoa, koska sain nuorisovaihdossa islantilaisia kavereita, joiden kanssa vietin aikaa vapaaehtoisjaksoni aikana ja me myös työskentelimme yhdessä. Koska pääsin tutustumaan osaan työkavereistani jo ennen jaksoni alkua, tunsin oloni kotoisaksi jaksoni aikana.

Pahin pettymys oli se, etten saanutkaan asuntoa, joka minulle luvattiin kun kävin pre-visitillä. Luvatun yksiön sijasta sainkin huoneen, jossa ei ollut omaa vessaa eikä suihkua, vaan ne olivat käytävällä. Huoneessani ei myöskään ollut varsinaista keittiötä, vaan yksi keittolevy (joka minun täytyi pyytää itse), mikro ja kamalaa meteliä pitävä jääkaappi.
Kuukauden ajan näissä oloissa pärjäsi ihan hyvin, mutta yhdellä keittolevyllä ei saa aikaiseksi kovin monimutkaisia kokkauksia ja kyllästyin aika pian mikroaterioihin, joten en olisi jaksanut enää kovin kauaa. En usko, että olisin ollut pettynyt, jos minulle ei olisi luvattu yksiötä pre-visitilläni. Myös pomoni oli kovin noloissaan ja pahoillaan tilanteesta.

Vastaanottava järjestöni ei ollut varmistanut, että kaikki oli kunnossa asuntoni suhteen ennen kuin saavuin ja yksiö oli annettu jollekin toiselle. Minulle luvattiin myös islannin kielen tunteja, joitaen koskaan saanut. Rahaa saimme vasta jakson toisella viikolla, sitä ennen pomoni lainasi minulle omista rahoistaan.
Vakuutuskorttiani en myöskäänkoskaan saanut, vaikka se Suomesta lähetettiinkin.

Aika monesta asiasta siis huomasi, ettei vastaanottava järjestöni ollut kovin kokenut vapaaehtoisten vastaanottamisessa. Vapaaehtoisen kannattaa varautua siihen, ettei kaikki suju suunnitelmien mukaan.

En kuitenkaan kadu hetkeäkään, että lähdin Islantiin (joka on kaunis,kallis ja hyvin tuulinen maa). Sain uusia kavereita ja työkokemusta japääsin nauttimaan upeista maisemista.